Isoilla tasoituksilla pelaaville suunnatun Minun oma eka kisani -pelitapahtuman suosio yllätti

6.8.2024

vas. peliohjaaja Hannu Lipsanen, Esko Vesasto, Jouni Lehto ja Tapio Laine

Hiisi-Golf Ry järjestää jäsenistölle ympärivuotisesti useita tapahtumia ja avoimia kilpailuja. Seurassa on havaittu, että vähemmän pelanneilla jäsenillä on ollut kautta aikojen suurempi kynnys lähteä ensikertaa mukaan seuran järjestämään toimintaan. Tästä syntyi idea järjestää kyseiselle kohderyhmälle oma tapahtuma, johon kokeneilla golffareilla ei ollut osallistumisoikeutta.

Minun oma eka kisani - kilpailu järjestettiin tiistaina 6.8 Farmi-kentällä. Kisa pelattiin 9-reiän kisana alkuillasta väliaikalähdöin golfaamiseen upeasti sopivassa kesäkelissä. Kisan idea oli luoda mukava ensikosketus kilpailemiseen tasoituksella 36-54 pelaaville. Kilpailijoille kerrottiin kilpailukutsussa, ettei tuloslaskennassa huomioida kahden huonoiten pelatun väylän tulosta. Kentän väylille aloituspaikkojen punaiset teet ja viheriöille lipun paikat olivat sijoiteltu siten, että kenttä on helppo pelata golfin sääntöjen mukaisesti tasoituskierroksena. Jokaisen peliryhmän mukaan lähti kokenut seuran jäsen peliohjaajaksi opastamaan pelikierroksella vastaantulevissa sääntökysymyksissä ja muissa asioissa.

peliohjaajia odottamassa kisan alkua. Vas. Masi, Jonne, Tuomas, Raikku ja Maru

Kisa suosio yllätti positiivisesti. Kilpailuun ilmoittautui mukaan 23 rohkeaa ensi kertaa golfkilpailuun osallistuvaa. Suomen Golfliiton slogan "Golf sopii kaikille" toteutui hienosti osallistujaskaalassa. Mukana oli tyttö- sekä poikajunioreita, miehiä, naisia ja senioreita. Nuorin kilpailija oli 11v ja varttunein 76v. Kisa herätti kiinnostusta illan aikana muidenkin Taukotuvalla poikenneiden pelaajien joukossa, onko vastaavia tapahtumia tulossa lisää.

Kilpailukierroksen jälkeen tuloslaskennan valmistuessa kilpailijoille oli tarjolla pientä iltapalaa Taukotuvan terassilla. 

avaamassa Emma Saarela, Matias Saukko ja Olivia Leblanc seuraavat

TULOKSET
pistebogey hcp 36-54

#PelaajaSeuraoutinTulos
1Hinkka EemilHSG26026
2LeBlanc OliviaHSG24024
3Martansaari AleksiHSG23023
4Ojala HannuHSG22022
5Saukko MatiasHSG20020
6Lehto JouniHSG20020
7Vuorivirta JuhaHSG19019
8Lehtinen AkiHSG18018
9Vantila ValtteriPkG18018
10Laine TapioHSG18018
11Nieminen TeppoHSG16016
12Isotalo AnttiHSG16016
13Tamminen OlliHSG14014
14Korhonen WäinöHSG14014
15Tiilikainen JyrkiHSG13013
16Hämäläinen JuusoHSG13013
17Korhonen SakariHSG13013
18Laine PerttiHSG13013
19Saarela MiroHSG12012
20Saarela EmmaHSG12012
21Mulkahainen ArtoHSG10010
22Vesasto EskoHSG909
23Lipsanen EliseHSG505

Kisan paras juniori oli Olivia LeBlanc, hän sijoittui kokonaiskisassa toiseksi tuloksella 24 pistebogeypistettä. Kisaan osallistuneille muillekin junioreille jaettiin palkinnot ja palkintojen jaossa paikalla olleiden kesken suoritettiin arvonta.

Palkintojen jaon jälkeen tiedusteltiin kilpailijoiden kiinnostusta osallistua uudestaan vastaavanlaiseen pelitapahtumaan muutaman viikon kuluttua. Kiinnostusta löytyi, joten tarkoituksena on järjestää jatkoa elo - syyskuun vaihteessa. Tiedotamme tapahtuman ajankohdasta pian.

Onnittelut palkituille ja kiitos kaikille kisaan osallistuneille. Iso kiitos kuuluu myös vapaaehtoisille peliohjaajille, kun olitte mukana mahdollistamassa tätä hienoa tapahtumaa. 

kisan voitti vas. Eemil Hinkka tuloksella 26 pistebogeypistettä. . Seuran kapteeni Marika Civill ja puheenjohtaja Hannu Koukkari jakoivat palkinnot
peliohjaajia ja kilpailijoita