Hiisi-Golfin kilpailusäännöt
Kilpailuissa noudatetaan golfin kansainvälisiä sääntöjä. Lisäksi otetaan huomioon kentän paikallissäännöt sekä Suomen Golfliiton yleiset kilpailumääräykset. Hiisi-Golf ry:n hallituksella/kilpailutoimikunnalla on oikeus muuttaa kilpailujen paikallissääntöjä. Kilpailujen mahdolliset sääntömuutokset ilmoitetaan seuran kotisivuilla ja toimistossa.
Yleissääntö
Kilpailu jossain sarjassa järjestetään vain, jos osallistujia on vähintään viisi. Poikkeuksena ovat seuran kaikki lyöntipelimestaruuskilpailut ja juniorisarjat. Jokaisessa henkilökohtaisessa lyöntipeli- ja pistebogey-kilpailussa palkitaan aina myös yksi parhaan tasoituksettoman tuloksen tehnyt pelaaja kaikki sarjat huomioiden.
Kilpailuissa pelaaja saa maksimissaan tasoituksen 36, ellei kilpailukutsussa toisin mainita.
Myös kilpailuissa huolehditaan lyöntijälkien korjaamisesta tiiausalueilla ja väylillä, alastulojälkien korjaamisesta viheriöillä sekä bunkkerien haravoimisesta. Kentän tahallinen vahingoittaminen, muiden kanssakilpailijoiden turvallisuuden vaarantaminen tai epäurheilijamainen käytös ovat kiellettyjä.
Kilpailuissa 18 reiän kierroksen ohjeellinen enimmäisaika on neljä tuntia.
Kilpailun johtaja/tuomari seuraa kilpailun etenemistä golfsääntöjen mukaisesti. Jos kilpailuun ei ole nimetty tuomaria, sääntötulkinnat päättää kilpailutoimikunta. Rangaistuksista päättää kilpailutoimikunta.
Tasatulos
Tasoituksettomien lyöntipelikilpailujen tasatulokset ratkaistaan seuraavassa järjestyksessä: viimeinen 9 reikää, viimeinen 6 reikää, viimeinen 3 reikää, viimeinen reikä, arvonta.
Tasoituksellisten kilpailujen tasatulokset ratkaistaan siten, että pienempi tasoitus voittaa.
Palkintojenjako
Avoimien kilpailujen palkinnot jaetaan välittömästi tulosluettelon valmistuttua. Jos palkintojenjakotilaisuudessa on arvontaa, niin osallistuminen arvontaan edellyttää kilpailijan paikalla olemista arvontatilaisuudessa.
Osallistumisoikeus kilpailuihin
Hiisi-Golf ry:n kilpailuihin voivat osallistua kaikki amatööri- ja ammattilaispelaajat, joilla on Suomen Golfliiton jäsen- ja tasoituskortti, ellei kilpailukutsussa toisin mainita. Ilman aktiivista WHS-tasoitusta voi myös osallistua kilpailuun, mutta ei ole oikeutettu palkintoihin. Seuranmestaruuskilpailuihin saavat osallistua vain Hiisi-Golf ry:n jäsenet.
Ilmoittautuminen
HSG:n kilpailuihin ilmoittaudutaan Hiisi-Golfin verkkosivuilla (www.hiisi-golf.fi) NexGolf-järjestelmän kautta omilla tunnuksilla, puhelimitse (03 3753 868) tai caddiemasterin toimistossa. Yleensä ilmoittautumisaika päättyy kilpailua edeltävänä torstaina klo 18.00, ja lähtölista valmistuu perjantaina aamupäivän aikana. Mahdollinen poikkeava ilmoittautumisaika ilmenee kilpailukutsusta. Ilman pätevää syytä poisjääneeltä pelaajalta peritään kilpailumaksu. Kilpailumaksu peritään joka tapauksessa, jos peruutus tehdään kilpailun virallisen alkamisajan jälkeen.
Osallistumismaksut
Kilpailun osallistumismaksu ilmoitetaan kilpailukutsussa.
Ilmoittautumisajan jälkeen ilmoittauduttaessa peritään ylimääräinen 5 €:n maksu. Niiltä kilpailijoilta, joilla ei ole pelioikeutta kentälle, peritään lisäksi hinnaston mukainen green fee tai pelilippu.
Seuranmestaruuskilpailut
Seuranmestaruuskilpailut pelataan kaksipäiväisenä 18 reiän tasoituksettomana lyöntipelinä. Tasatilanteessa ratkaistaan seuranmestari välittömästi suoritettavalla sudden death -uusinnalla lyöntipelin säännöin, väylillä 1 ja 9. Naiset, seniorinaiset, junioritytöt, alle 12-vuotiaat junioripojat ja seniorimiehet M70 pelaavat punaiselta tiiausalueelta. Toisen pelipäivän lähtöajat muodostuvat ensimmäisen päivän tuloksista käänteisessä järjestyksessä siten, että parhaimman tuloksen ensimmäisenä päivänä tehnyt lähtee toisen päivän viimeisenä. Kunkin sarjan kolme parasta saa palkinnon.
Erikoiskilpailumuodoista:
Scramble
Scramble on joukkuekilpailu jota voidaan pelata kahden, kolmen tai neljän pelaajan joukkueella. Kilpailu pelataan lyöntipelinä. Sarjat ja tasoitusrajat määritetään kilpailukutsussa. Joukkueen pelitasoitus muodostuu joukkueen pelaajien yhteenlasketusta tasoituksesta seuraavasti: 25 % kahden hengen joukkueella, 15 % kolmen hengen joukkueella ja 10 % neljän hengen joukkueella. Joukkueen tasoitus ei voi kuitenkaan olla suurempi kuin tasoitukseltaan joukkueen parhaimman pelaajan pelitasoitus. Kilpailutulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Scramblessä pelaajat lyövät avauksensa tiiausalueelta ja avauksien jälkeen joukkue valitsee mielestään parhaimmassa paikassa olevan pallon. Pallon paikka merkitään. Valitun pallon pelaaja lyö omaa palloaan ja muut joukkueen jäsenet laittavat oman pallonsa peliin seuraavasti:
- Väylällä joukkuekaverit pudottavat pallonsa maksimissaan yhden mailanmitan päähän lyöntipaikasta väylälle. Ei lähemmäs lippua.
- Raffissa joukkuekaverit pudottavat pallonsa maksimissaan yhden mailanmitan päähän lyöntipaikasta raffiin. Ei lähemmäs lippua.
- Viheriöllä joukkuekaverit asettavat pallonsa samaan paikkaan.
- Bunkkerissa joukkuekaverit asettavat pallonsa vastaavaan paikkaan. Ei lähemmäs lippua.
- Esteessä joukkuekaverit asettavat pallonsa vastaavaan paikkaan maksimissaan yhden mailanmitan päähän tai vapautuvat esteestä normaalien estesääntöjen mukaan.
Joukkue jatkaa näin peliä reikään asti. Valitun pallon pelaamisen jälkeen muiden pelaajien lyöntijärjestys on joukkueen vapaasti valittavissa. Avauslyönneissä joukkue voi valita lyöntijärjestyksen vapaasti.