Kilpailutiedote, syysscramble

2.9.2021

HSG Syysscramble lauantai 4.9.2021

Yleistä

Huonontunut koronatilanne aiheuttaa muutoksia myös meidän kilpailuihimme ja haluammekin muistuttaa jokaista kentällemme tulevaa yhteisistä pelisäännöistä ja turvallisuudesta huolehtimisesta. Ehdoton edellytys on, että kentälle ja klubille ei tulla vähänkään sairaana. Kilpailu pelataan väliaikalähdöillä (10 min), lounasta ei tarjota kilpailun jälkeen ja eikä palkintojenjakotilaisuutta järjestetä.

Huolehdittehan hyvästä käsihygieniasta ja käsien pesemisestä aina kun siihen on mahdollisuus. Taukotuvalla on lisäksi tarjolla käsidesiä.

Taukotuvalla asioitaessa on käytettävä maskia.

Kentällä on joka tilanteessa pidettävä 2 metrin turvavälit.

Yleisöä tai kilpailijoiden avustajia ei kentälle sallita

Riittävät etäisyydet säilyttäen ja toisemme huomioiden pelaaminen on turvallista, joten nautitaan pelaamisesta turvallisesti.

Saapuminen kilpailupaikalle

Vältetään parveilua, joten saavuthan kentän parkkipaikalle vasta noin 15-20 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa.

Jos haluat käydä rangella ennen kilpailua, myös rangella pitää noudattaa kahden metrin turvavälejä ja välttää oleskelua ryhmissä.

Molempia parkkialueita kannattaa täyttä tasaisesti alueiden koko tila hyödyntäen.

Ensimmäiselle avauslyöntipaikalle saa tulla vasta kun edellinen ryhmä on lyönyt avauslyöntinsä ja lähtenyt matkaan.

Kilpailumaksu ja mahdollinen green fee maksetaan taukotuvalla caddiemasterille. Maksuvälineinä suositaan sähköisiä maksutapoja kuten MobilePay ja lähimaksu.

Kilpailun kulku

Kilpailun tuomarina toimii Jari Kautiala. Sääntöihin liittyvien epäselvyyksien sattuessa kilpailijan on lyötävä toinen pallo (säännöt 20.1c(3)) ja haettava ratkaisu kilpailun tuomaristolta pelin jälkeen ennen tuloskortin palauttamista.

Kilpailussa on voimassa golfin säännöt, Hiisi-golfin paikallissäännöt sekä HSG:n kilpailusäännöt.

Kilpailumuoto

Syysscramble pelataan kahden hengen scramble lyöntipelinä HCP 0-36. Joukkueen yhteenlasketusta tasoituksesta huomioidaan 25 %. Tasoitus ei voi olla suurempi kuin joukkueen pienemmällä tasoituksessa pelaavan pelaajan tasoitus.

Scramble on joukkuekilpailu, jossa joukkueen pelaajat lyövät avauksensa tiiltä ja avauksien jälkeen joukkue valitsee mielestään parhaimmassa paikassa olevan pallon. Pallon paikka merkitään. Valitun pallon pelaaja lyö omaa palloaan. Joukkuekaveri laittaa pallon peliin seuraavasti:

-         Väylällä joukkuekaveri droppaa pallonsa maksimissaan yhden mailanmitan päähän lyöntipaikasta väylälle. Ei lähemmäs lippua.

-         Raffissa joukkuekaveri droppaa pallonsa maksimissaan yhden mailanmitan päähän lyöntipaikasta raffiin. Ei lähemmäs lippua.

-         Greenillä joukkuekaveri asettaa pallonsa samaan paikkaan.

-         Bunkkerissa joukkuekaveri asettaa pallonsa vastaavaan paikkaan. Ei lähemmäs lippua.

-         Esteessä joukkuekaveri asettaa pallonsa vastaavaan paikkaan maksimissaan yhden mailanmitan päähän tai vapautuvat esteestä normaalien estesääntöjen mukaan.

-         Paikallissäännöissä määritetty siirtosääntö on voimassa, mutta asetetut ja dropatut pallot pelataan niiden sijaintipaikalta.

Joukkue jatkaa näin peliä reikään asti.

Lipputangon voi halutessaan poistaa reiästä puttien aikana. Pallo on reiässä, kun joku osa pallosta on greenin pinnan alapuolella ja pallo nojaa lipputankoon (jos ei lipputankoa ei ole poistettu reiästä).

Muista korjata alastulojäljet greeneillä sekä lyöntijäljet väylillä. Haravoi bunkkerit mielellään käyttämällä hanskoja käsissä.

Tuloskortti ja tuloksen ilmoittaminen

Joukkue saa tuloskortin. Tuloskortteja ei vaihdeta, mutta merkitsijä pitää kirjaa myös toisen joukkueen lyöntimääristä. Kilpailun jälkeen joukkue ja merkitsijä tarkastavat, että joukkueella on tuloskortissaan oikeat lyöntimäärät. Joukkueen edustaja allekirjoittaa tuloskortin ja kirjoittaa myös merkitsijän nimen tuloskorttiin selvästi. Muista myös merkitä parin molempien pelaajien nimet korttiin. Tuloskortti annetaan caddiemasterille kierroksen päätyttyä. Tarvittaessa Caddiemasterin tavoittaa myös puhelimella 03 3753 868.

Palkinnot

Kilpailussa palkitaan 3 parasta joukkuetta sekä paras scratch. Tulokset julkaistaan seuran nettisivulla kilpailun jälkeen. Palkinnot ovat noudettavissa klubilta.

Hyvää, turvallista ja muut huomioivaa kilpailua kaikille! Rajoituksista huolimatta nautitaan kilpailusta!