Kilpailutiedote, Lempäälän ja Vesilahden kunnanmestaruuskilpailut

26.8.2021

Yleistä

Huonontunut koronatilanne aiheuttaa muutoksia myös meidän kilpailuihimme ja haluammekin muistuttaa jokaista kentällemme tulevaa yhteisistä pelisäännöistä ja turvallisuudesta huolehtimisesta. Ehdoton edellytys on, että kentälle ja klubille ei tulla vähänkään sairaana. Kilpailu pelataan väliaikalähdöillä (8 min), lounasta ei tarjota kilpailun jälkeen ja eikä palkintojenjakotilaisuutta järjestetä.

Huolehdittehan hyvästä käsihygieniasta ja käsien pesemisestä aina kun siihen on mahdollisuus. Klubin tiloissa on lisäksi tarjolla käsidesiä.

Klubilla asioitaessa on käytettävä maskia.

Kentällä on joka tilanteessa pidettävä 2 metrin turvavälit.

Yleisöä tai kilpailijoiden avustajia ei kentälle sallita

Riittävät etäisyydet säilyttäen ja toisemme huomioiden pelaaminen on turvallista, joten nautitaan pelaamisesta turvallisesti.

Saapuminen kilpailupaikalle

Vältetään parveilua, joten saavuthan kentän parkkipaikalle vasta noin 15-20 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa.

Jos haluat käydä rangella ennen kilpailua, myös rangella pitää noudattaa kahden metrin turvavälejä ja välttää oleskelua ryhmissä.

Molempia parkkialueita kannattaa täyttä tasaisesti alueiden koko tila hyödyntäen.

Ensimmäiselle avauslyöntipaikalle saa tulla vasta kun edellinen ryhmä on lyönyt avauslyöntinsä ja lähtenyt matkaan.

Kilpailumaksu ja mahdollinen green fee maksetaan klubilla caddiemasterille. Maksuvälineinä suositaan sähköisiä maksutapoja kuten MobilePay ja lähimaksu.

Ensimmäinen ryhmä lähtee matkaan kello 9:00.  Tarkasta lähtöryhmäsi ennen kisan alkua lähtölistasta tai saamastasi tekstiviestistä.

Kilpailun kulku

Kilpailun tuomarina toimii Pasi Kivimäki. Sääntöihin liittyvien epäselvyyksien sattuessa kilpailijan on lyötävä toinen pallo (säännöt 20.1c(3)) ja haettava ratkaisu kilpailun tuomaristolta pelin jälkeen ennen tuloskortin palauttamista.

Kilpailussa on voimassa golfin säännöt, Hiisi-golfin paikallissäännöt sekä HSG:n kilpailusäännöt.

Kilpailumuoto

Kuntien mestaruuskilpailuissa eri sarjat pelataan 18 reiän tasoituksellisena lyöntipelinä maksimi tasoituksen ollessa 36. Kunnanmestaruudet ratkaistaan parhaalla scratch tuloksella. Mestaruudet ratkaistaan seuraavissa sarjoissa:

Lempäälä

·      Kunnan mestari (scratch)

·      Miehet (keltainen tii, hcp lp 0-36)

·      Naiset (punainen tii, hcp lp 0-36)

·      Seniorimiehet 60 (keltainen tii, hcp lp 0-36)

·      Junioripojat 21v (keltainen tii paitsi poikajuniorit 12 v punainen tii, hcp lp 0-36)

·      Tyttöjuniorit 21v (punainen tii, hcp lp 0-36)

Vesilahti

·      Kunnan mestari (scratch)

·      Miehet (keltainen tii, hcp lp 0-36)

·      Naiset (punainen tii, hcp lp 0-36)

·      Juniorit 21v (keltainen tii paitsi poikajuniorit 12v sekä tyttöjuniorit 12v punainen tii, hcp lp 0-36)


Paikallissäännöissä määritetty siirtosääntö on voimassa, mutta asetetut ja dropatut pallot pelataan niiden sijaintipaikalta.

Lipputangon voi halutessaan poistaa reiästä puttien aikana. Pallo on reiässä, kun joku osa pallosta on greenin pinnan alapuolella ja pallo nojaa lipputankoon (jos ei lipputankoa ei ole poistettu reiästä).

Muista korjata alastulojäljet greeneillä sekä lyöntijäljet väylillä. Haravoi bunkkerit mielellään käyttämällä hanskoja käsissä.

Tuloskortti ja tuloksen ilmoittaminen

Kilpailija saa tuloskortin. Tuloskortteja ei vaihdeta, mutta merkitsijä pitää kirjaa myös pelaajan lyöntimääristä. Kilpailun jälkeen pelaaja ja merkitsijä tarkastavat, että pelaajalla on tuloskortissaan oikeat lyöntimäärät. Pelaaja allekirjoittaa tuloskortin ja kirjoittaa myös merkitsijän nimen tuloskorttiin selvästi. Tuloskortti annetaan caddiemasterille kierroksen päätyttyä. Tarvittaessa Caddiemasterin tavoittaa myös puhelimella 03 3753 868.

Palkinnot

Kilpailussa palkitaan kunnan mestarit, sarjoittain kolme parasta sekä HCP LP sarjan voittaja. Tulokset julkaistaan seuran nettisivulla kilpailun jälkeen. Palkinnot ovat noudettavissa klubilta.

Hyvää, turvallista ja muut huomioivaa kilpailua kaikille! Rajoituksista huolimatta nautitaan kilpailusta!