Sari Juuti uutena seuran hallitukseen

8.10.2017

Markus Lahti sai tsemppipalkinnon ja Hiisin logopalloja
Markus Lahti sai tsemppipalkinnon ja Hiisin logopalloja

Seuran syyskokouksessa jaettiin myös huomionosoituksia ja mm. senioreiden viikkokisan voittaja palkittiin kokouksen päätyttyä.

Seuran syyskokous pidettiin 7.10. Hiisi-klubilla.

Kapteeniksi valittiin edellisvuoden tapaan Petri Huhtasalo ja Ladykapteeniksi Maarit Laakso.

Hallituksen kokoonpanosta erovuorossa oli (Petri Huhtasalo, Jari Kautiala ja Vesa Tuunainen). Erovuoroisista Petri ja Jari olivat ilmoittaneet olevansa käytettävissä myös kausilla 2018 - 2019. Uutena hallitukseen kokouksessa ehdotettin Juha-Pekka Vuorista ja Sari Juutia. Äänestyksen tuloksena hallitukseen kausille 2018-2019 valittiin Petri Huhtasalo, Jari Kautiala ja Sari Juuti, joka on jo parin vuoden ajan tehnyt juniorityötä, mm. starttiryhmän ohjaajana.

Valituksi tulleet kiittävät seuran jäseniä luottamuksta ja tarttuvat ahkerina tulevan kauden mahdollisuuksiin ja haasteisiin.

Seura haluaa kiittää Vesa Tuunaista pitkäaikaisesta työstä seuran hallituksessa junioritoimikunnan vetovastuussa. Vesa on tehnyt erittäin hyvää työtä junioreiden parissa, ISO KIITOS!

Tulevasta kaudesta lähtien senioritoiminta sisältyy mies- ja naistoimikunnan toimintaan, koska käytännössä seniori-ikäiset ovat voineet osallistua mies- ja naistoimikunnan tapahtumiin. Senioritoiminnan vetovastuu (mm. viikkokilpailujen järjestäminen) sisältyy miestoimikunnan vetäjälle.

Huomionosoitukset: 

Seura haluaa muistaa Tsemppipalkinnolla junioripelaajaa, joka aloitti seurassa keväällä, suoritti greencardin hyvin pian junnutreenien alettua, siirtyi saman tien Raimon Tsemppiryhmään, kilpaili PJT:lla ja finaalikilpailussa Tammerissa tuli toiseksi voittaen myös erikoiskilpailupalkinnon. Rohkeutta osoittaa myös se, että tämä nuori osallistui myös seuranmestaruuskilpailuihin, vaikka omien sanojensa mukaan ei hänellä ole mitään mahkuja kun siellä on niin hyviä junnupoikia. Mestaruuskilpailuissa hänen tasoituksensa putosikin neljällä. Nyt kauden lopulla, ahkeran harjoittelun ja kiertämisen ansiosta hänen tasoitus on tasan 40. Tsemppipalkinnon saa Markus Lahti.

Puheenjohtajan valitseman ”Homma hanskassa” -kiertopalkinnon vuonna 2017 saa erittäin suurta aktiivisuutta seuratoiminnassa tehnyt, menestyksekkäästi myös itse kilpaillut, juhannuskisan voitto, seuranmestaruus ja kunnanmestaruus omassa sarjassaan, useat sijoitukset muiden seurojen kilpailuissa. Hän myös kokosi menestyksekkään joukkueen Pirkanmaan Naisten reikäpelikisaan, pelaten myös siellä parhaana Hiisiläisenä. Palkinnon saa seuramme Ladykapteeni ja naistoimikunnan vetäjä Maarit Laakso. Tässä yhteydessä Maarit sai myös Farmin Mimmit sarjakilpailun voitosta kiertopalkinnon vuodeksi kotiinsa.

Vuoden Hiisiläiseksi äänestettiin Marika Civill.

Seura toivottaa valituksi tulleille ja palkituille onnittelut!

Kokouksen jälkeen senioritoimikunnan vetäjä Jonne Mäkelä jakoi senioreiden viikkokilpailun voittajalle kiertopalkinnon, voittajaksi julistettiin Pauli Mattjus, onnea myös Paulille!